Kun kartan käyttö on mahdotonta, GPS auttaa

Kartan käyttö on monelle hankalaa. Oikeaan paikkaan ei silloin löydä kartan avulla. GPS (Global Positioning System) on tällöin oiva apuväline. Laite kertoo, tarvittaessa ääneen, mihin suuntaan seuraavasta kadunkulmasta tulee kääntyä

GPS-toiminnot löytyvät tällä hetkellä lähes kaikista älypuhelimista ja tableteista.
Lisäksi on erillisiä laitteita. Esimerkiksi autoissa on usein GPS lisälaitteena.

Kannettavia GPS-laitteita käytetään reitin seuraamiseen oli sitten liikenteessä autolla, polkupyörällä tai kävelemällä. Patikoitsijat voivat käyttää sovellusta seuraamalla suunniteltua reittiä ja merkitä tapaamispaikkoja sen varrelle. Peliharrastajat taas voivat harrastaa esimerkiksi geokätkeilyä eli aarteenetsintää maastoon kätketyillä esineillä GPSn avulla. Urheilutarkoituksiin on saattavana GPS-kelloja.

GPS-laitteisiin saa valittua eri ääniä tai niitä voi käyttää äänettömänä