Sanakirjakynä ja sanelin, oikolukuohjelma ja yliviivauskynät apuna

– Lukion keskivaiheella minulla todettiin keskivaikea lukihäiriö. Diagnoosin saatuani olen tajunnut, että minun pitää käyttää enemmän aikaa saavuttaakseni hyvät arvosanat koulussa. Olen tarvinnut uuden oppimiseen paljon aikaa, joten olen joutunut varaamaan opiskeluun aikaa.

Tietokone ja oikolukuohjelma tukevat tekstin tuottamisessa

– Kirjoittaminen ei ole vahvuuteni, mutta tietokoneen oikolukuohjelma on auttanut minua tunnistamaan virheet ja saamaan tekstistäni sujuvampaa. Tietokoneella on hyvä kirjoittaa, sillä jos haluan pyyhkiä jonkin tietyn kohdan tai palata edellisiin lauseisiin, niin se onnistuu vaivattomasti.

Sanelin ja sanakirjakynä apuna vieraissa kielissä

– Englannin kieli on ollut suhteellisen haastavaa, ja olen saanut ponnistella pärjätäkseni eri kielissä koko opiskeluni ajan. Kielten opiskelun apuna olen käyttänyt skannaavaa sanakirjakynää, joka kääntää suomeksi ja englanniksi eri sanoja tekstistä. Internetissä olevat sanankääntäjät ovat olleet myös avuksi, jos olen ollut tietokoneella tekemässä kotiläksyjä.

– Sanelimet kännykässä ovat olleet tukena, kun olen harjoitellut kielten sanakokeisiin. Harjoitteleminen helpottuu, kun kuulen oman äänen ja pystyn kuulon avulla painamaan harjoitettavat sanat mieleeni.

Lukemisen apuvälineenä yliviivauskynä

– Lukiessani käytän aina yliviivauskynää, jolla voin alleviivata tärkeät asiasanat. Lukiessani tietyn kappaleen, teen kappaleesta pienen tiivistelmän vihkooni, missä asiasanat ovat keskeisenä osana muistiinpanoja.

Aikuiskasvatustieteen opiskelija, nainen